ei en ole kuollut, vielä. enkä oikeestaan nyt aiokaan, vaikka kaikki väittää sitä vastaan. kroppani ei kestä enää, nukun päivässä varmaan 20h, tätä on jatkunut jo kolmatta kuukautta... en tiedä miten saisin skarpattua, koulukin alkaa ensi viikolla. lääkkeet ei tehoa, kuinkas muutenkaan. ei ne ole ennenkään mua auttanut. ehkä osasto olisi oikea paikka, jos avomieskään ei enää jaksa tätä mun sairautta... mutta ei en mä halua osastolle, mä haluan parantua, olla onnellinen, tehdä asioita, käydä koulua, tavata kavereita. mut en mä pysty. mä olen niiin väsynyt. elämän tahto ja taistelu tahto on kova, mutta energia puuttuu. oon taas alkanut miettimään ahdistuksen huipulla mikä tähän auttaisi. ja keinot mitä keksin, ei todellakaan ole minulle itselleni edullisia... mitä mä teen, oon ihan hukassa. miten selviän parisuhteesta, koti arjesta, koulusta tai ylipäätäänsä mistään jos oon koko ajan näin helvetin väsynyt enkä saa mitään aikaseksi. ahdistaa. saamattomuus, itseviha, lihavuus. kaikki.