Olen hengissä, edelleen. ihmettelen toisinaan, miten ja miksi. mutta kuitenkin täällä ollaan. Seurustelen, minulla on kolme ratsastettavaa hevosta, käyn välillä koulussakin.. olen siis taas jälleen kerran elämässäni väsyttämässä itseäni loppuun. tälä hetkellä olotilani on jopa hieman maaninen, en malttaisi millään edes nukkua ja päivät menee sekunttiaikataululla. 

Kaikki on periaatteessa ihan hyvin, mutta mitä tapahtuu kun mä väsyn, kun en enää jaksa.. No mutta se nähdään sitten, nyt kuitenkin 110 lasissa eteenpäin!