Ainahan mä oon se toinen nainen, aina. mun tunteilla voi leikkiä, koska kylhän mä jaksan ja mulla ei oo niin väliä. mies kerto, et se ei oo vieläkään päässyt yli exästään, jonka kanssa eros vissiin 2 vuotta sit.... ja kuulemma haluu kuitenki olla mun kaa. kuinka kauan? jos se sen exä tulee ja haluukin palata mieheni kanssa yhteen, ni jäänkö mä sit yksin itkemään sen perään? jep, niinhän siinä käy. yritän olla ajattelematta tota sunnuntai yön keskustelua, mut en mä pysty, en etenkään iltaisin ja öisin. ahdistus pahenee vaan päivä päivältä ja mä en todellakaan jaksa enää jauhaa miehelleni mun ongelmista. mä yritin olla kyllä välittämättä tästä kaikesta ja "muuttua" entiseksi minäksi, kovaksi ja kylmäksi, tunteettomaksi. mut vittu, en pystynyt siihenkään. 

mä oon kyllä luullut tän elämän ihan väärin jo lapsesta asti. aina oon kuvitellut, et jos joskus olisin jollekin "se tärkein". oon luullut niin väärin. oishan se pitänyt arvata jo silloin ala-asteella, kun paras ystävä vaihtoi mut toiseen ja alkoi kiusaamaan mua. aina mä jään loppujen lopuks yksin. ja mitä mä kuvittelin et joskus joku olis sellanen ihminen, että olis kiinnostunut oikeesti musta ja haluis auttaa ja lohduttaa mua, jos on paha olla. voi miten väärin luulinkaan. ei sellasta ihmistä tuu. ei lohduttanut vanhemmat kun pienenä itkin, ei lähtenyt kukaan perään, jos menin huoneeseeni itkemään... ja nykyisin tää sama juttu toistuu, jos mulla on paha olla, mitä tekee toinen? exä jätti yksin ja lähti vieraisiin, nykyinen pelaa tietokoneella ja yrittää kai olla huomaamatta... kun joku ees halais, tulis lähelle... mä oon vaan ollut niiiiin tyhmä. eipä tarvi kyllä enää uskoa tollasiin haaveisiin, kun ne ei toteudu.

eniten varmaan satuttaa se, että kun mä rakastun johonkin ihmiseen, niin mä "annan" sille kaiken itsestäni, mä koitan olla sille mahdollisimman hyvä, luottaa siihen jne... ja sit toinen vaan leikkii mun kanssa, eikä ole tosissaan. etenkin silloin kun alettiin seurustelemaan, mies kävi exänsä kanssa syömässä ja piti yhteyttä.. silloin mä olisin voinut vielä lähteä.. nyt en enää pysty. ennen jouluakin niiden piti mennä syömään. jos se haluaa sen kanssa olla tekemisissä, niin miten se voi siitä päästä yli? odottelenko mä tässä kakkos naisena, et se pääsee siitä yli ja sit mä kelpaan. jep, mä teen niin. onhan tääkin parempi, kun olla yksin ja tappaa ittensä. 

miksi mä teen aina sen virheen, et alan rakentaa kaiken maailman pilvilinnoja yhteisestä tulevaisuudesta, lapsesta ja naimisiin menosta..ja rakennan niitä edelleen, vaikka mua sattuu.. ja paljon. mä oon nähny kauheita painajaisia siitä lähtien kun mies tän asian mulle kerto. aina kun mä herään niin mua vaan ahdistaa. joku hajottaa mua sisältä, koko ajan enemmän ja enemmän. ja silti mä rakastan mun miestä, enemmän kuin mitään muuta. 

jos se mut jättää ja vaihtaa toiseen, exäänsä, joka oli laiha ja kaunis ja muutenkin ilmeisesti täydellinen... mä en enää kestä kertaakaan, et jään yksin. toisaalta, kukapa nyt haluis olla tälläsen kanssa? helvetin lihava, ylipainoinen, ruma, masentunut, paska... ennen ei ollut tunteita, nyt niitä on liikaakin. 

aika yksipuolista tää vissiin on. mä annan kaiken ja enemmän ja haluun tehdä kaikkeni tän parisuhteen eteen. mitä mä saan? turpaani taas jälleen kerran, henkisesti. tuntuu ettei mies haluu ees yrittää panostaa tähän. mitä mä oon tehny elämässäni niin vitun väärin, että mua sattuu aina näin. ja eihän tää mieheni syy ole, arvostan sitä et se oli rehellinen. totuus sattuu joskus. mä vaan otan tälläset asiat aika rankasti. just ku aloin avautumaan ja luottamaan... nyt mentiin aika helvetisti takapakkia...  etenki ku muutenkaan tää mieliala ei oo ollu kauheen positiivista viime aikoina..

haluis vaan viillellä ja jotenki päästä tästä olotilasta pois.. no viiltelystäkin tulee mieleen se lanssi keikka, kun mieheni tälle exälle siitäkin kertoi. mä oletan, ettei tollasista asioista todellakaan puhuta muille, varsinkaan exille.. no, kai se exä on mielissään ku tietää millanen sekopää mä oon. ja et toi mies sitä rakastaa varmaan hautaan asti.. jee. ollaan taas aika äärirajoilla... mä oon itse itseni pahin vihollinen, ihan ku ei ois tarpeeksi rankkaa jo elää itsensä kanssa. satuttakaa vaan, mut antais nyt sit tulla kaiken kerralla. helpompaa se ois, ku kitua päivästä toiseen tässä kivussa ja tuskassa. se on aika vitun lamauttavaa.

mut mitä sitten? mä oon muiden silmissä vaan saamaton ja säälittävä paska. en mä oo saavuttanut elämässäni yhtään mitään ja siitäkös kaikki riemuitsee. että saa haukkua ja puhua paskaa, tai siis, tosi asioita musta. ja etenkin, kun en tuu koskaan saavuttamaankaan, eikä ees kiinnosta. kaikki on pettyneitä muhun, joo niin oon itsekin. ehkä olis parempi kuolla pois, niin ei tarvis ajatella ja kestää tätä kipua. enpähän enää häiritsis ketään ja olis kelan rahoilla elelevä saamaton läski. ehkä tosiaan niin olis parempi. tosin, en kyllä nyt jaksais itteäni tappaa, aika uuvuttavaa sekin, mut ei kyllä haittaisi yhtään vaikka semmonen tapahtuisi....

 

janna - sä et ole hullu

Särjetty ja satutettu sinua on monta kertaa 
ja nyt kuvittelet että se on sinä jonka päässä viiraa 

yhtäkkiä putoat pohjattoman syvään kuiluun 
ja luulet että tästä on mahdotonta ikinä toipuu 

anna minun 
kantaa, auttaa 
anna minun anna minun 

anna minun tulla sun viereesi ja lohduttaa 
hullu sä et ole mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan 
hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät 
hullu sä et ole mut juuri nyt on vaikeaa 

sama se vaikka sinä rakastuisit johonkin väärään 
sama se jos et sinä opi vielä siitäkään 

tärkeintä on ettet sinä koveta sun sydäntä koskaan 
jonkunhan on uskottava että vielä rakkaus voittaa 

anna minun 
kantaa, auttaa 
anna minun anna minun 

anna minun tulla sun viereesi ja lohduttaa 
hullu sä et ole mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan 
hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät 
hullu sä et ole mut juuri nyt on vaikeaa