miten mä onnistunkaan aina pilaamaan kaiken. kerrankin ku mulla on mies, jota rakastan, enemmän kuin mitään muuta. niin mitä mä teen? pilaan senkin. tää meiän parisuhde on ainut asia mun elämässä, jossa jaksan vielä yrittää, ja nyt pilasin sit senkin. tein väärin. epäonnistuin, taas.

viikonloppunahan siis joimme molemmat perjantaina, mutta mieheni jatkoi vielä lauantainakin. valitin tietysti tapani mukaan musiikin kuuntelusta, kun olisin halunnut nukkua. vastaukseksi sain tyyliin, en mäkään tee muuta kun valitan ja jos mä haluun juoda ja kuunnella musiikkia ja kutsua kavereita meille, niin mä en kysy hänen mielipidettään ja teen asioita vaan silloin kun mua huvittaa tai mulle sopii... no näin se kai sit menee... ja yöllä sitten tein tämän virheen, katsoin hänen puhelimensa yhden exän ja hänen väliset viestit, tai siis muutaman.. ensinnäkin, siellä oli mieheni lähettämä alaston kuva hänestä itsestään, ja hän oli kirjoittanut yhteen viestiin "kulta pieni"... yhdessä taas luki, että "sanon, et mennään jouluostoksille, niin ku mennäänki" ja todellisuudessa menivät baariin... mut ehkä eniten mielessä pyörii, että mieheni oli kirjottanut exälleen, et onpas mun työpaikalla hyvännäkösiä siivoojia x) .

tietenkin otin aamulla asian puheeksi ja suuttuihan mies siitä, olisin mäkin suuttunut. sanoi, ettenkö luota häneen sen vertaa jne... se päivä kuluikin niin, että mies nukkui krapulaansa ja minä itkin. jos yritin mennä viereen, hän meni kauemmas, eikä todellakaan puhunut mulle mitään. anteeksi pyytelin monta kertaa. tänään kysyin, että saanko anteeksi, hän vastasi, että no kai sä saat. sanoin, että pelkään hänen jättävän mut. hän vastasi että ei jätä, mutta mä teen tästä aika hankalaa.

nyt mä vaan pohdin kuinka mä voin taas pilata kaiken. pilaan kaikkien muiden elämän, mutta ennen kaikkea itseni. en mä ole mitään. sen exä on kulta pieni ja mä oon kuulemma kulta rakas. sanoohan se, että mä oon kaunis ja hyvännäkönen ja blaablaa, mutta mä en voi sille mitään, että käännän tollaset muiden ihmisten kehumiset niin, että mä en sit oo kaunis, mutta ne duunipaikan siivoojat on. mä en oo hyvännäkönen, mutta ne on. sen exät on laihoja ja kauniita, mä en. sen exät tuskin on näin mustasukkasia, mutta mä oon. mä tiedän, vertaan aina itseäni muihin, aina pitäis olla parempi... mutta nyt on vaan aika vaikea keksiä edes yhtä hyvää sanaa itsestään. kun ei semmoista ole.

mihin mun mieheni mua ees tarvii? sen exät/panot varmaan kävis tääl siivoomassa ja käyttämässä koiraa, laittais sille ruokaa tai tois... ja eivät valittaisi joka asiasta ja olis näin mustasukkasia... antaisivat hänen pelata rauhassa tietokoneella.. kuunnella musiikkia... seksinkin se pystyy hoitamaan paremmin itsekseen, tai jos naisia kaipaa, niin se saa kenet vaan. se on niin hyvännäkönen ja mukava. 

ei musta oo mihinkään. pilasin tänkin ja tuskin se antaa mulle oikeesti kovinkaan helposti anteeksi, kokonaan. ja nyt mä pelkään kahta kauheammin, et jään yksin. et se jättää mut, sanoo, et häivy täst kämpästä. ja minne mä menisin? mihin vittuun mä menisin? mulla ei oo mitään paikkaa. ehkä ainut oikea osote olis mullan alla... mä en voi tehdä tälläisiä virheitä, nyt voin syyttää vaan itseäni kaikesta. juuri kun meni hyvin, niin mä onnistun pilaamaan kaiken. onkohan tässä elämässä yhtään asiaa, jota en ois pilannut? ei. 

on niin paha olla, toivoisin vaan, et saisin olla mieheni lähellä, mut se nyt ei onnistu ja siitä voin syyttää vaan itseäni. haluisin vaan, et se halais mua ja sanois jotain ihanaa, mutta turhaa haaveilen, oma on mokani... olisin vaan niin halunnut, et ees joskus joku asia onnistuisi. tai siis, ainahan parisuhteessa tulee riitoja jne.. mutta tää tais olla sellanen asia, mitä mieheni ei halua sopia. kai mä vaan roikun tässä kunnes se heivaa mut pois ja löytää paremman. 

mä niin haluisin, et tää onnistuis, koska oon rakastunut ihan liikaa. tuntuu vaan, et tunne ei oo molemminpuolinen. kai se mua jollain tapaa rakastaa, mutta mä rakastan liikaa. mä teen ihan mitä vaan, mitä se ikinä sanookaan. koska mä rakastan, ihan liikaa. ja siksi pelkään, pelkään niin paljon. miksi en vaan voi olla täydellinen, niin kuin kaikki muut? tai edes vähän täydellinen, sen verran, että kelpaisin. edes kerran elämässäni....