Miksi mä en voi olla tärkeä? miksi mussa ei voi olla mitään erityistä, mitään "ainutlaatuista"... mitä mä oon onnistunut tekemään elämässäni niin väärin, et en kelpaa kenellekään? edes mies ei halua tehdä mun kanssa mitään/ viettää aikaa.... tai no joo, jos mä ensin vingun ja valitan tuhat kertaa... mikä mussa on taas niin pahasti vialla? mä yritän ja yritän, mut enää en jaksa keksiä mitä mun pitää vielä tehdä, et saisin läheisyyttä, tai tuntisin itseni edes hetken tärkeäksi jollekin... ainahan mä oon halunnut, että olisin ees jollekin tärkeä, "se tärkein"... töissä, kouluissakin on aina pitänyt olla parempi kuin muut, jotta kelpaisi, riittäisi... miksi mä en pärjää tai kelpaa, jos teen asiat "normaalisti"? miksi mun pitää aina suorittaa ja yrittää olla se paras ja ainakin parempi kuin muut... jos en ole, niin en ole minkään arvoinen... 

tiedän liian monta mieheni exää/"hoitoa", ja kun mun pitäisi olla parempi kuin ne... mutta en mä oo, mä oon oikeestaan paljon huonompi, rumempi, lihavampi... joten, mikään ei tee musta mitenkään erityistä miehelleni, samoja kuvia se on ottanut muistakin naisista, samoja sanoja sanonut, samat biisit soittanut.... mä oon vaan yksi muiden joukossa. ja mä en kestä sitä. haluaisin ja haaveilen niin, että joku oikeesti aidosti välittäis, olis läsnä, ja mä olisin jollekin tärkeä...

mutta miksi mun pitää haaveilla tälläsestä? sama juttu, miksi mun pitää haaveilla, että mä olisin niin "kiinnostava", et mun kanssa haluis viettää aikaa, puhua, olla vaan... miksi en voi lopettaa tälläisiä "haaveita", toiveita, odotuksia... ja taas, miksi mä ees yritän? vastaukseksi saan vaan kiukuttelua ja kuulla kuinka valittava akka mä oon. MITÄ MUN PITÄISI VIELÄ TEHDÄ??? vai olisinko vaan tekemättä mitään ja katsoisin, koska mä alan kiinnostaa, koska mulle löytyisi aikaa... 

miksi taas sattuu joka ilta, enemmän ja enemmän... ei kai pitäisi ajatella, mutta kun ei osaa olla ajattelemattakaan. mietin vaan miten ihanaa miehelläni on ollut sen exien kanssa ja miten täydellisiä he ovat... ja kuinka mä en ole mitään... ei vaan pysty käsittämään, miten voi olla ensinnäkin paras ystävä exien kanssa, etenkin jos toinen käyttää hyväksi ja toinen pettää?? mä en sellaisiin ihmisiin luottaisi kyllä enää missään tapauksissa. ja eikös parhaisiin ystäviin pidä luottaa? no, olen tullut siihen johtopäätökseen, että kai ne on ollut sit niin vitun upeita ja ihania ja täydellisiä naisia, jos niiden kanssa voi vieläkin olla parasta ystävää, vaikka ovat tehneet mitä...

miksi kaikilta muilta sallitaan vaikka mitä virheitä ja tekoja, ja mä en saa tehdä yhden yhtäkään virhettä. enkä mä tietenkään niitä ole tekemässä, mutta vahingossa tai suuttuneena tulee tehtyä/sanottua tyhmästi jne... mun pitää koko ajan olla vitun täydellinen, että mä kelpaan. muut saa olla omia itsejään ja tehdä vaikka mitä, koska ne on kuitenkin täydellisiä jo valmiiksi. ja niin mahtavia ja upeita... mä pelkään elää, koska en halua tehdä virheitä... etten olisi taas yksin. enkä todellakaan tarkoita virheillä mitään pettämisiä tmv, ei kävisi mielessäkään. vaan, jos sanon jotain ajatuksiani, puhun tunteistani, tai vaikka itken. kun en mä saa tehdä niin, se on tullut selväksi. mulle suututaan siitä, jos mä itken, ollaan vihaisia... 

haluaisin vihdoinkin jakaa ilot ja surut jonkun kanssa, ja lopettaa tän yksin selviytymisen... ja oon löytänyt sellaisen ihmisen kenen kanssa haluaisin näin tehdä.. mutta ei se näköjään onnistukaan, mitä mä taas kuvittelin. pitäisi vaan kuopata kaikki haaveet, toiveet, unelmat... niin ei joutuisi pettymään.. eikä varmasti sattuisi näin paljon... oonhan mä tottunut olemaan yksin ja olemaan kova ja kylmä. mutta kun kerran pääsin pois sieltä kuorestani, niin en millään haluaisi sinne takaisin... mutta olis vaan mentävä, ei muu auta......