Jos sanoo rakastavansa ja välittävänsä, miksei sitten käyttäydy sen mukaisesti? miksi mua pitää satuttaa, vai oonko mä jotenkin viallinen, kun muhun sattuu. tuntuu, kuin sydän revittäisiin rinnasta ja elämä hiipuisi päivä päivältä enemmän. täytyisi yrittää elää päivä kerrallaan ja nauttia joka hetkestä, nyt kun niitä vielä on. mä en vaan haluisi, että tää loppuu. rakastan ihan liikaa, välitän liikaa.. pitäisi kai joskus välittää itsestäänkin, mutta kun ei itsessäni ole mitään mistä välittää. 

miksi sen toisen pitää olla niin paljon kauniimpi, laihempi ja parempi? se on aivan erilainen kuin mä. ja mä en vaan tule riittämään, siihen toiseen verrattuna... olisin vaan kerrankin halunnut, että mua arvostettaisiin...

miksi mä haaveilen kaikesta sellaisesta, mikä ei toteudu. miksi pitää elätellä toivoa, kun ei sitä ole. kai se on se rakkaus. saa haaveilemaan ja toivomaan.. oon vaan taas ollut liian luottavainen, halunnut uskoa, että tää mies ei mua satuta, tää välittää, rakastaa ja kuuntelee mua ja käyttäytyy myös sen mukaisesti. 

miksi mä annan itsestäni kaiken toiselle, suorastaan palvon toista, kun ei sama tapahdu toisinpäin. no siksi, että mä rakastan. olis paljon helpompaa, kun ei välittäis kenestäkään, kun kaikki olis ihan sama ja ei olisi tunteita... 

tää on vaan niin hankalaa, kun jokainen kosketus ja jokainen yhdessä oltu yö saa mut rakastamaan enemmän ja enemmän. ja kuinka paljon haluaisinkaan uskoa niitä sanoja, vaikka tiedän ettei ne oo totta, tiedän, että ne on tarkoitettu sille toiselle. en vaan haluaisi uskoa sitä, en vaan halua. 

ei pitäisi antaa itsestään kaikkea toiselle ja rakastaa näin helvetin paljon, koska sitten kun sattuu, niin sattuu aivan helvetisti.