"Elämä liikkuu ei se voi seisahtua
Kaikki muuttuu mutta antaa sen muuttua mä
Tajusin tänään että rakastan sua
Vielä eilen luulin ettei mikään liikuta mua
Jos se muuttuu niin antaa sen muuttua"

Mä olen antanut monen asian muuttua viime vuoden aikana, ja hyvä niin. Muutoksiin pystyy itse vaikuttamaan omilla valinnoillaan. Päätin yrittää jatkaa koulua ja selviytyä siitä. Sain työpaikan. Päätin alkaa huolehtimaan itsestäni, jotta jaksaisin tehdä työtä, mitä haluan tehdä. Aloin syömään säännöllisemmin ja terveellisemmin ja alkoholi jäi pikku hiljaa pois. Päätin nukkua enemmän, tämän kanssa on kyllä vielä tekemistä... Tiedostin, että hullu pelkäämiseni, siitä että mieheni jättää/pettää mua, ei auta mitään. Koska jos hän niin tekee, en mä voi sitä mitenkään estää, sitten käy niin kuin käy. Se riskihän rakastumisessa on vaan otettava, no can do. Ja kaikki nämä valinnat on muuttaneet mua ja mun elämää, parempaan päin. Ei tää vieläkään ruusuilla tanssimista oo, mutta valoa on tunnelin päässä.

Moni asia on muuttunut vuodessa. Onneksi parempaan suuntaan. Käyn töissä ja koulussa ja yritän jotenkin pärjätä. Työsoppari on ainakin vuodeksi eteenpäin ja koulusta pitäisi valmistua kesällä, jos kaikki menee hyvin. Muutettiin lähemmäs mun duunipaikkaakin, ja työmatka on nyt 10km, kun ennen oli 70km. Kaikki on oikeastaan aika hyvin. Selviydyn jokapäiväisestä elämästä jotenkuten, mutta selviydyn kuitenkin. Ja kykenen käymään töissä. Fyysisistä kivuista huolimatta. Mun täytyy vaan silti olla koko ajan tarkkana, et muistan syödä riittävän usein ja nukkua.. Ei voi jaksaa, eikä pidäkkään jaksaa, jos nukkuu 5h/vrk ja syö 2x/vrk.. Etenkin kun työ on fyysisesti erittäin raskasta. Tän asian kanssa kamppailen joka päivä, mutta pikku hiljaa mennään parempaan päin. Alkoholin käyttökin on jäänyt melkeinpä kokonaan pois. Uutena vuotena join ja olin kännissä, ja taas muistin, että eipä siinä mitään hauskaa ole. Rahaa palaa ja seuraavana päivänä hirveä olo. Illalla oli joo ihan hauskaa, mutta en tosiaan vois enää palata siihen, et juon joka vkl.. Onneksi. 

Olen laihtunut viimeisen 5kk aikana 20kg ja se on tietenkin piristänyt mieltä ja ehkä vähän itsetuntoakin parantanut. Ainakin hetkittäin. Nyt vaan tuntuu siltä, että tää täydellisyyden tavoittelu omaa vartaloaan kohtaan, on ihan huipussaan, hetkittäin. Vuorokaudesta loppuu jo nyt tunnit kesken ja silti koen huonoa omaa tuntoa, kun en jaksa/ehdi käydä salilla ja erikseen lenkillä. En vaan ota huomioon sitä, että töissäni kävelen jo ensimmäisen 1,5h aikana 6km.. Ja muutenkin liikun tietysti koko ajan. Mutta kun pitäisi laihtua vielä lisää, ehtiä salille, ettei olis tällänen läskiperse ja no, tisseihin tarvitsisi kyllä rahaa, että ne sais muokattua.. Kuppikoko on pienentynyt 3 kokoa, kun laihtui, että joo. jeejee. Ja kaikki nämä muutokset pitää tehdä vain sen takia, että mä kelpaan. En vaan voi kelvata kenellekään tän näköisenä. Kyllähän mun mies varmasti mielummin katselisi naista, joka olis laiha, isot tissit ja hyvä perse... Mutta kun ei oo mitään näistä, niin silloin hänellä on syy jättää mut hetkenä minä hyvänsä.. Jep, nyt kun tätä kirjoitan, niin kyllähän mä järjellä ajateltuna tiedän, ettei se ehkä ihan näin mene. Mutta se "tunnemieli" kaappaa mut hyvin nopeasti valtaansa...

Vaikka oon laihtunut sen 20kg, mä en ole tyytyväinen. Saan kyllä kommentteja laihtumisestani kavereilta ja etenkin niiltä, jotka ei oo mua vähään aikaan nähneet. "vähäks sä oot laihtunut" jne... Itse vaan nään itsessäni pelkkiä virheitä ja läskiä. Moni on sanonut, että älä nyt enää laihduta.. Tosin, en mä oo kyllä päivääkään laihduttanut, muuttanut vaan ruokailua säännöllisemmäksi ja terveellisemmäksi ja jättänyt alkoholin lähes kokonaan pois. Nyt vaan alkaa kiehtoa se laihdutus ja entiset anoreksia aikojen ajatukset tulvii päähän.. Kun mikään ei riitä. Oon alkanut käymään vaa'alla, ennen kun aion syödä jotain tiettyä ruokaa. Ja vaaka kertoo, saanko syödä sitä vai en.

Hohhoijaa, alkaa jo ahdistaa taas tätä kirjoittaessa. Miksi ei voi koskaan olla tyytyväinen itseensä? Aina pitää vaatia itseltään mahdottomia ja stressata itsensä hengiltä.. Nyt olen kuumeessa, luultavasti siksi, että elimistö koittaa vähän jarruttaa tahtia. Oon vetänyt taas niillä 5-6h yöunilla liian pitkään. Lääkäri epäilee vatsahaavaa ja mulla on todella kovia mahakipuja ja buranaa on käsketty siihen syömään (ja sehän vaan pahentaa asiaa). Selkäkin on suhteellisen rikki, ollut jo vuosia, ehkä liian nuorena aloittanut liian rankan työn... Aamuisin on helvetillistä nivelsärkyä.. Rinnasta pistää vähän väliä.. Ja en ole edes kolmekymppinen vielä. Välillä mietin, että mitä tää on kymmenen vuoden päästä, kun jo nyt kivut ja vaivat on kuin 70-vuotiaalla...

No, jokatapauksessa elämä on vähän tasaantunut ja selviän arjesta. Pitäisi vaan oppia olemaan stressaamatta turhista asioista ja ottamaan joskus rennostikin.. Se on ehkä suurin haaste tälle vuodelle. Toivon kuitenkin jokaiselle entistä parempaa Uutta Vuotta, kaikki järjestyy, tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin :)